Lapsia kiipeilytelineessä.

Yleisölle avoin ajatushautomo etsii keinoja lasten ja nuorten pahoinvoinnin ehkäisyyn

03.03.2023 13:00 - 15:00

Turun kaupunginkirjasto

Millä keinoin voisimme ehkäistä lasten ja nuorten pahoinvointia? Vastausta yhteistuumin etsivät Turun yliopiston tutkijat sekä julkishallinnon, yritysten ja kolmannen sektorin edustajat Turun kaupunginkirjastossa perjantaina 3.3. järjestettävässä ajatushautomossa. Tapahtuma on avoin myös yleisölle. Ratkaisua etsitään erityisesti sosiaalisista innovaatioista kuten uusista, eri toimijoiden yhteistoimintaa perustuvista toimintamalleista.

Sosiaaliset innovaatiot lasten ja nuorten pahoinvoinnin ehkäisyssä -ajatushautomo toteutetaan perjantaina 3.3. kello 13.00–15.00 Turun kaupunginkirjaston Studio-salissa ja se on avoin myös yleisölle.

Ajatushautomon toteuttavat Turun yliopisto osana eurooppalaisyliopistojen EC2U-allianssia sekä Eriarvoistumisen, interventioiden ja hyvinvointiyhteiskunnan tutkimuksen lippulaiva INVEST. Keskustelua johtaa INVESTin tutkimusjohtaja Olli E. Kangas.

Kangas on toiminut muun muassa Suomen tunnetuimpiin sosiaalisen innovaatioon eli perustulokokeiluun liittyvän tutkimuksen tieteellisenä johtajana. Kansainvälisesti arvostettuja suomalaisia sosiaalisia innovaatioita ovat kouluruokailu, kouluterveydenhuolto, neuvola ja äitiyspakkaus.

Ajatushautomon teemaan keskustelijat ja yleisön johdattavat INVESTista omilla alustuksillaan hankkeen johtaja, sosiologian professori Jani Erola, lastenpsykiatrian erikoistutkija Marjo Kurki sekä psykologi, erikoistutkija Sanna Herkama. Tutkijat avaavat, mitä sosiaaliset innovaatiot ovat, mihin lasten ja nuorten haavoittuvuuksiin niiden avulla voisi pureutua ja miten eri toimijat voivat yhteistyöllä ratkoa ongelmia.

Aiheesta keskustelemaan kutsutut Itla – Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön asiantuntija Mari Hirvonen, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtaja Janina Andersson, Turun Pelastakaa Lapset ry:n puheenjohtaja Leena Hiltunen, Turun kaupungin kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden palvelualuejohtaja Vesa Kulmala sekä päiväkoti Vilske Oy:n toimitusjohtaja, pedagogi Kalervo Valli pitävät lyhyet kommenttipuheenvuorot ennen yhteistä keskusteluosuutta.

Yleisen keskustelun aikana myös yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja kommentteja.

Ajatushautomo on osa seitsemän eurooppalaisen yliopiston EC2U-allianssin toimintaa. Alkuvuoden aikana Turun yliopisto sekä sen allianssikumppanit Portugalin Coimbran, Romanian Iasin, Saksan Jenan, Italian Pavian, Ranskan Poitieresin ja Espanjan Salamancan yliopistot toteuttavat kukin oman ajatushautomon, joista saadut ideat ja havainnot kootaan yhteen. Seitsikon yhteisten havaintojen pohjalta laaditaan eurooppalainen suositus sosiaalisista innovaatioista.