Vihaisen näköinen lapsi.

Hyvinvointialueilla tarvitaan vaikuttavaa lasten ja nuorten mielenterveyshoitoa

Resurssien niukkuuden ja kasvavan potilasmäärän johdosta lapsille ja nuorille suunnatut mielenterveyspalvelut ovat olleet kuormittuneita jo vuosia. Lapsilla ja nuorilla tulee olla mahdollisuus saada oikea-aikaista ja tehokasta hoitoa mielenterveyden ongelmiin.

  • Lapsuusiän hoitamattomien mielenterveysongelmien ennuste on huono.
  • Lapsuusiän käytösongelmat ovat yleisin lasten mielenterveysongelma.
  • Lasten käytösongelmat on mahdollista tunnistaa varhain jo ennen kouluikää.

Lapsuudesta aikuisuuteen jatkuvat väestötason tutkimukset osoittavat, että käytösongelmat ovat yhteydessä moniin terveysongelmiin, mielenterveyden häiriöihin, itsemurhakuolleisuuteen, rikollisuuteen ja syrjäytymiseen. Tämän vuoksi lapsuusiän käytösongelmien tunnistaminen ja varhainen hoito on sekä inhimillisesti että taloudellisesti perusteltua.

Varhainen puuttuminen käytösongelmiin vanhempainohjauksen avulla on tehokkain tapa ennaltaehkäistä myöhempiä ongelmia. Se antaa vanhemmille työkaluja vastata lapsen käytösongelmiin. Varhaisella puuttumisella lasten käytösongelmiin torjumme samalla myös nuorten mielenterveysongelmia, syrjäytymistä ja rikollisuutta.

Etähoito-ohjelmat mahdollistavat lasten ja nuorten mielenterveysongelmien hoidon tasa-arvoisen saatavuuden

Tulevaisuudessa lapsilla ja heidän perheillään tulee olla oikeus tutkitusti tehokkaisiin, ennaltaehkäiseviin ja varhaisessa vaiheessa tarjottaviin mielenterveyspalveluihin jonottamatta. Tämä on mahdollista hyödyntämällä neuvolajärjestelmää, kouluterveydenhuoltoa, etähoitoja ja digitaalisuutta.

Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen Voimaperheet-tutkimuskokonaisuudessa kehitetään ja tutkitaan varhaisia digitaalisuutta hyödyntäviä matalan kynnyksen etähoito-ohjelmia, jotka ovat suunniteltu lapsille, nuorille ja lapsiperheille.

Digitaalisuutta hyödyntävät etähoito-ohjelmat tarjoavat helposti saatavilla olevaa apua lapsille ja perheille, ja ne takaavat nopean pääsyn hoitoon paikasta riippumatta.

Turun yliopiston ja THL:n yhteinen tutkimuskeskus INVEST suosittaa, että tutkimusnäyttöön pohjaavia hoitomuotoja viedään systemaattisemmin palvelujärjestelmän perustasolle.

  • Suomessa täytyy keskittyä entistä enemmän tutkitusti vaikuttavien ennaltaehkäisevien mielenterveyspalveluiden kehittämiseen ja jalkauttamiseen.
  • Mielenterveyspalveluita tulee kehittää kohti portaittaista mallia, jossa neuvoloihin ja kouluterveydenhuoltoon tuodaan tutkitusti tehokkaita keinoja tunnistaa lasten ja nuorten mielenterveysongelmia.
  • Ongelmien kehittymistä vakaviksi häiriöiksi tulee ennaltaehkäistä ja hoitaa digitaalisuutta hyödyntävillä vahvaan tutkimusnäyttöön pohjaavilla menetelmillä. Erikoissairaanhoidon resurssit vapautuvat näin vakavimpien mielenterveysongelmien hoitoon.

Lisätietoa

Professori Andre Sourander, andsou@utu.fi, p. 050 365 3447

Kehityspäällikkö Terja Ristkari, terjaris@utu.fi, p. 050 464 3141

Kehityspäällikkö Malin Kinnunen, malin.kinnunen@utu.fi, p. 040 686 4497

Tutkimusta aiheesta:

Sourander A, Ristkari T, Kurki M, Gilbert S, Hinkka-Yli-Salomäki S, Kinnunen M, Pulkki-Råback L, McGrath PJ. Effectiveness of an Internet-Based and Telephone-Assisted Training for Parents of 4-Year-Old Children With Disruptive Behavior: Implementation Research. J Med Internet Res 2022 Apr 4;24(4):e27900.

Ristkari T, Kurki M, Suominen A, Gilbert S, Sinokki A, Kinnunen M, Huttunen J, McGrath P, Sourander A. Web-Based Parent Training Intervention With Telephone Coaching for Disruptive Behavior in 4-Year-Old Children in Real-World Practice: Implementation Study. J Med Internet Res 2019 Apr 11;21(4):e11446.

Sourander A, McGrath PJ, Ristkari T, Cunningham C, Huttunen J, Lingley-Pottie P, Hinkka-Yli-Salomäki S, Kinnunen M, Vuorio J, Sinokki A, Fossum S, Unruh A. Internet-Assisted Parent Training Intervention for Disruptive Behavior in 4-Year-Old Children: A Randomized Clinical Trial. JAMA Psychiatry 2016 Apr;73(4):378-87.

Sourander, A., Fossum, S., Rønning, J.A. et al. What is the long-term outcome of boys who steal at age eight? Findings from the Finnish nationwide “From A Boy To A Man” birth cohort study. Soc Psychiatry Psychiatr Epidemiol 47, 1391–1400 (2012).