“Etsimme kovia tekijöitä ja hyviä ideoita” – INVEST-lippulaivan kasvu jatkuu uusilla tutkijarekrytoinneilla

Eriarvoisuuden, interventioiden ja uuden hyvinvointiyhteiskunnan lippulaivahanke INVEST jatkaa kasvuaan. Kevään, alkukesän ja syksyn aikana hakuun on tullut useita paikkoja sosiologian alan tutkijoille.

Syksyllä haussa on ollut useita erikoistutkijan määräaikaisia tehtäviä. Työskentelyjakson aikana tutkijalla on mahdollisuus työskennellä oman tutkimuksensa parissa vähintään puolet ajasta.

– Itsenäisen tutkijauran alkuvaiheessa ei usein ole tarjolla näin pitkiä sopimuksia. Lisäksi meillä on valmiiksi varattu aikaa hanketutkimuksen oheen oman tutkimussuunnitelman mukaiseen työskentelyyn, mikä on keskeisessä roolissa. Yritämme siis yhdistää korkealaatuisen projektiyhteistyön edut mahdollisuuteen tehdä omaa tutkimussuunnitelmaa suhteellisen pitkäkestoisesti, sanoo lippulaivahankkeen johtaja Jani Erola.

INVEST-lippulaivahankkeen tavoitteena on tarjota Suomelle ja muille yhteiskunnille nykyistä tasa-arvoisempi sekä taloudellisesti, väestöllisesti ja sosiaalisesti kestävämpi hyvinvointimalli. Monitieteinen hanke toteutetaan Turun yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteistyönä.

Hanke yhdistää sosiologiaa, sosiaalipolitiikkaa, väestötiedettä, psykologiaa ja psykiatriaa sekä näiden lähitieteitä. Teema on laaja, joten merkittävä osa eriarvoisuutta jollain tapaa koskettavasta sosiologisesta tutkimuksesta mahtuu jollain tapaa myös INVEST-sateenvarjon alle.

Lippulaivahanke tarjoaa mahdollisuuden tehdä oman suunnitelman mukaista tutkimusta, joka INVESTin teemoihin osuessaan tukee myös hankkeen tavoitteita.

– Erityinen tarve on sosiobiologisten ilmiöiden tutkimukselle ja maita vertailevalle tutkimukselle. En kuitenkaan sulkisi pois mitään muitakaan teemoja. Toivomme siis myös itsenäisiä ja uskottavia tutkimussuunnitelmia. Meillä on teemoja, joissa painotetaan tiettyjä asioita, mutta hyvät ideat otetaan aina vastaan. Etsimme kovia tekijöitä ja hyviä ideoita. Haemme samalla tekijöitä affiliaattiprojekteihimme. Meillä on jo menossa useampi hanke, joihin tarvitaan lisää ihmisiä, Erola sanoo.

“Ympäristön tavoitteet ovat korkealla”

INVESTiin linkittyy tällä hetkellä yli 200 tutkijaa ja käynnissä on nelisenkymmentä hanketta. Lippulaivassa tehdään tutkimusta laaja-alaisesti ja viime aikojen julkaisuissa on selvitetty muun muassa koulukiusaamiseen kytkeytyviä mielenterveysongelmia, naisvaltaisuuden yhteyttä lastenhankintaan, poikkeusolojen vaikutuksia opiskeluun sekä sovelluspohjaisen mindfulness-harjoittelun tehokkuutta.

Lippulaivassa kehitetyt interventiot tavoittavat yli 500 000 lasta. Hanke tavoittaa päätöksentekijät sekä olennaiset sidosryhmät ja tarjoaa työkaluja hyvinvoinnin edistämiseen.

Tutkijalle hanke antaa mahdollisuuden itsenäiseen työskentelyyn korkeatasoisessa verkostossa.

– Ympäristön tavoitteet ovat korkealla ja jos haluaa tehdä tämän alueen tutkimusta korkeimmalla mahdollisella tasolla, sitä on vaikea viedä tätä pidemmälle. Meillä on myös erittäin hyvät tutkimusresurssit. Usein kysytään esimerkiksi matkustamisen ja tutkimuksen rahoittamisen rajoista, mutta emme ole asettaneet niille kiinteitä summia. Nyt siis haetaan vain todella hyviä ideoita ja todella hyviä tutkijoita toteuttamaan niitä.

INVESTin erikoistutkijan tehtäviin sisältyy myös opetusta lippulaivan uusissa tohtori- tai maisteriohjelmissa. Opetuksen laajuus on kuitenkin rajattu korkeintaan viiteen prosenttiin työajasta, jolloin selkeä pääpaino jää tutkimustyöhön.

– Monesti tutkijatehtävissä ei ole lainkaan opetusta ja se ei uran alkuvaiheessa ole hyväksi, koska siitä ei tule yliopistotehtävissä usein vaadittavaa CV-merkintää. Toisaalta meillä se opetus on silti sen verran vähäistä, ettei siitä pitäisi tulla liian suurta rasitusta työskentelyyn, Erola sanoo.

INVESTin avoimia työpaikkoja löytyy lippulaivan verkkosivuilta sekä Turun yliopiston rekrytointisivuilta.

Tutkijoilla on myös mahdollisuus linkittyä lippulaivahankkeeseen täyttämällä verkkosivujen lomake.