Hyvän huomioinen ja kehut toimivat niin lapsiin kuin aikuisiin

Nelihenkisen perheen kuopus oli temperamenttinen tulistuja, joka turvautui usein nyrkkeihin. Osansa iskuista saivat niin isoveli, kaverit kuin äitikin. Voimaperheet-ohjelmasta vanhemmat saivat apua ja työkaluja tulkita lasta ja ohjata häntä oikeaan suuntaan. Oppien avulla haasteet ovat vähentyneet ja koko perhe iloitsee yhdessä olosta.

Anu Välilä, teksti

”Perheeseemme kuuluvat äiti, isä sekä 4- ja 7-vuotiaat pojat. Alun perin kuulimme Voimaperheet-ohjelmasta neuvolassa, mutta silloin sivuutimme asian, kun emme mielestämme tarvinneet ohjelmaa.

Viime vuonna tilanne oli huono. Nuorempi poikamme on hyvin temperamenttinen ja impulsiivinen. Nyrkit viuhuivat, kun hänellä meni hermot. Tilanteet eskaloituivat viikoittain. Pojalla oli usein riitaa veljensä ja kavereidensa kanssa, ja minun piti olla jatkuvasti erotuomarina. Kotona poika löi myös minua. Suojauduin ja itkin. Koin, etten pärjää pojan kanssa. Olin ihan neuvoton.

Ajattelin pitkään, että kyllä minä pärjään enkä ottanut asiaa esille missään. Elimme tunteiden vuoristoradalla. Välillä poika oli hyvin herttainen ja kultainen. Silloin ajattelin, ettei mitään ongelmaa edes ole. Kun tilanne taas eskaloitui, tuntui siltä kuin elämä olisi suistunut raiteiltaan.

Viikoittain apua ja harjoituksia

Päiväkodissa nuorempi poikamme on tehostetun tuen tarpeen ryhmässä. Erityislastentarhanopettaja otti meihin yhteyttä ja sanoi, että pojallamme on ongelmia, joita olisi hyvä selvittää. Myöhemmin todettiin, että poika on ikäisellään tasolla, mutta silloin meille vinkattiin Voimaperheistä.

Aloitimme Voimaperheet-ohjelman viime keväänä. Meillä oli viikoittain puhelimitse keskusteluja ohjaajan kanssa. Joka viikolle oli oma teemansa. Siihen liittyi niin käytännön harjoituksia kuin kirjallista materiaalia. Tulevalle viikolle asetettiin tavoitteita ja viikon päästä arvioitiin, miten hyvin tavoitteisiin oli päästy.

Yksi teemoista oli hyvän huomioiminen. Huomasin, että annoin lapselle huomaamattani aivan liian usein huonoa palautetta. Kun aloin kehua lapsia, he eivät olleet vastaanottavaisia kehuille. He olivat niin tottuneita huonoon palautteeseen, etteivät he kuunnelleet ja sietäneet toisenlaista palautetta. Mutta hiljalleen he tottuivat, ja miten hyvältä pienestä tuntuukaan, kun häntä kehutaan.

Saimme myös neuvon jättää vähäiset asiat huomiotta. Tätä kokeilimme iltaisin nukkumaanmenotilanteissa, joissa kerrossängyn alasängyssä nukkuva pikkuveli alkoi iltaisin rallatella ja potkia yläsänkyä häiriten isoveljen nukahtamista. Parina iltana emme puuttuneet asiaan vaan annoimme pojan jatkaa häiriköintiä. Ensimmäisenä iltana oli itsellekin hyvin vaikeaa olla komentamatta – vaan sehän toimi! Kun lapsi ei saanut huomiota häiriköinnilleen niin se jäi kahdessa illassa pois.

Otimme käyttöön myös rauhoittumispenkin. Tunnekuohussa oleva lapsi istutettiin ikävuosien mukaiseksi ajaksi penkille rauhoittumaan. Huonosta käytöksestä annettiin ensin varoitus, mutta toisen satuttamisesta istutettiin suoraan rauhoittumaan ja kun aika on kulunut, käytiin tilanne läpi ja satuttamista piti pyytää anteeksi. Ensimmäiset kerrat rauhoittumispenkissä olivat ihan hirveää huutoa. Mutta kun lapsi oppi ymmärtämään, ettei hän pääse penkiltä pois ennen kuin rauhoittuu, hän oppi rauhoittamaan itse itsensä.

Tuloksia toiston kautta

Mikään ei muuttunut heti vaan harjoitukset vaativat toistoa ja itseltä johdonmukaista käytöstä. Muutos vaati myös vanhemmilta yhteispeliä. Kun itsellä meinaa mennä hermot, on hyvä heittää koppi toiselle vanhemmalle.

Voimaperheet-ohjelma päättyi viime syksynä. Sen avulla opin ymmärtämään, miksi lapsi toimii niin kuin toimii. Hän ei toimi ilkeyttään vaan kaikelle on jokin syy. Opin myös, miten huomiota voi jakaa, kun on kaksi lasta. Opin olemaan itse enemmän läsnä sekä keskittymään lapsiin ja yhteiseen tekemiseen. Se on tuonut lisää iloa yhdessä oloon.

Pojan haasteet ovat helpottaneet. Nykyään nyrkit heiluvat vähemmän. Haasteita on edelleen, mutta ohjelman ansiosta meillä vanhemmilla on paremmat työkalut ennaltaehkäistä haastavien tilanteiden syntymistä ja tukea lasta esimerkiksi ikävien tunteiden käsittelyssä. Nykyään osaan tulkita paremmin lasta ja ohjata häntä oikeaan suuntaan.

Aiemmin vähättelin ongelmiamme enkä ajatellut meidän tarvitsevan apua. Nyt olen sitä mieltä, että kaikkien perheiden pitäisi saada tällaista apua. Olemme äärimmäisen kiitollisia saamastamme avusta.

Ennen ohjelman aloittamista en olisi voinut kuvitellakaan, miten suuri apua siitä voi olla. Lopulta kyse oli pienistä asioista ja muutoksista, mutta niiden avulla elämämme on muuttunut helpommaksi.

Opitut asiat ja toimintatavat ovat jääneet pysyväksi osaksi arkeamme. Hyvän huomioimista ja kehumista on päivittäin. Olemme jatkaneet myös lasten palkitsemista, vaikka luovuimme palkitsemistaulukoista. Opeista on tullut niin automaattisia, ettei niitä enää tarvitse edes ajatella. Olen hyödyntänyt niitä myös kodin ulkopuolella. Hyvän huomioiminen toimii hienosti myös aikuisiin.”