Neljä keskustelijaa ja SuoimiAreenan logo.

INVEST tuo SuomiAreenalle keskustelun traumojen vaikutuksista koulutielle ja työelämään

Sota, vaino ja pakolaisuus jättävät jälkiä, jotka voivat seurata lasta pitkälle koulupolulle ja edelleen työelämään. Turun yliopiston johtama tutkimuksen lippulaiva INVEST haastaa tutkijat keskustelemaan aiheesta SuomiAreenan lavalla torstaina 26. kesäkuuta.

Keskustelutilaisuus ”Sodan ja vainon keskeltä kouluun ja työelämään – me voimme auttaa?” järjestetään SuomiAreenan Rantalavalla Porissa klo 10.00 alkaen. Tilaisuudessa pohditaan, miten yhteiskunta voi tukea trauman kokeneita lapsia ja nuoria niin, että heidän mahdollisuutensa oppia, kouluttautua ja työllistyä eivät vaarannu.

Tutkimusten mukaan traumaattiset kokemukset, kuten pako sota-alueilta, voivat vaikuttaa merkittävästi esimerkiksi työmuistiin, keskittymiskykyyn ja psyykkiseen hyvinvointiin. INVESTin tavoitteena on keskustelulla tuoda tutkittua tietoa päätöksenteon ja ammattilaisten tueksi – mutta myös herättää laajempaa yhteiskunnallista keskustelua.

Keskusteluun osallistuvat psykologian professori Kirsi Peltonen INVESTistä, Vuoden pakolainen 2024 Sa Myer Oo, johtava tutkija Hanna Pesola Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta sekä Helsingin kaupungin opiskelijoiden hyvinvointipäällikkö Riina Ståhlberg. Keskustelun juontaa toimittaja Wali Hashi.

Kirsi Peltonen on tutkinut laajasti konfliktialueilta paenneiden lasten ja nuorten mielenterveyttä sekä käynyt kouluissa kertomassa opettajille, miten heidän on hyvä tietää kohdatessaan traumataustaisia oppilaita. Sa Myer Oo tuo keskusteluun omakohtaisen kokemuksensa: hän muutti 11-vuotiaana perheensä kanssa YK:n pakolaisleiriltä Suomeen ja toimii nyt kokemusasiantuntijana. Hanna Pesola tarkastelee työssään muun muassa maahanmuuttajataustaisten lasten koulutusvalintoja ja heidän asemaansa työmarkkinoilla. Riina Ståhlberg on kehittänyt toivon pedagogiikkaa, jonka tavoitteena on rakentaa hyvinvointia tukevia rakenteita oppilaitosten arkeen.

Keskustelu on osa INVESTin työtä, jossa yhdistetään tutkimustieto ja käytännön ratkaisut lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja tasa-arvoisten mahdollisuuksien edistämiseksi.

Keskustelua voi seurata myös suorana lähetyksenä SuomiAreenan nettisivuilta. Tapahtuman jälkeen jakoon tulee tallenne.