Professori André Sourander istuu pöydän ääressä Lastenpsykiatrian laitoksella

Professori André Souranderille myönnettiin Euroopan tutkimusneuvoston rahoitus digiavusteisten vanhempainohjausmenetelmien tutkimiseen

Professori André Sourander on saanut huomattavan tutkimusrahoituksen Euroopan tutkimusneuvosto ERC:ltä. Sourander sai rahoituksen lasten mielenterveyspalveluja kehittävälle hankkeelle, joka tutkii digiavusteisen vanhempainohjauksen juurruttamista, personointia ja genetiikkaa.

Lapsuuden häiriökäyttäytyminen on valtava haaste yhteiskunnille. Lapsuudessa alkaneet käyttäytymisen ongelmat heijastuvat koko elinikään ja niihin liittyvät kustannukset ovat korkeat. Tutkimusten mukaan vanhempainohjaus on tehokkain hoito käytöshäiriön ehkäisemiseksi, kuitenkin useimmat vanhemmat, jotka tarvitsevat vanhempainohjausta, eivät sitä saa. Syynä on usein resurssipula, jota koronapandemia on vain pahentanut.

– Digiavusteiset ohjelmat ovat yksi ratkaisu resurssipulaan. Lisäksi ne ovat tasapuolisesti saatavilla kaikkialla ja vieläpä koronaturvallisesti, Sourander toteaa. – Painopiste tulee siirtää erikoissairaanhoidosta ja lastensuojelusta perustasolla tapahtuvaan ongelmien varhaiseen tunnistamiseen, puuttumiseen ja ennaltaehkäisyyn, joka tulee yhteiskunnalle kaikin tavoin edullisemmaksi.

Digitaalisia vanhempainohjausmenetelmiä ei ole aikaisemmin tutkittu tällä mittakaavalla. Souranderin tutkimus on ensimmäinen laajaa väestörekisteriä hyödyntävä tutkimus digitaalisen vanhempainohjauksen pitkän aikavälin tuloksista. Mahdollisuuksia on useaankin tieteelliseen läpimurtoon. – Tuotamme muun muassa täysin uutta tietoa siitä, voivatko psykososiaaliset hoito-ohjelmat johtaa epigeneettisiin muutoksiin, kertoo Sourander. – Lisäksi menetelmiä personoidaan kullekin perheelle sopivaksi tekoälyn ja algoritmien avulla, mitä ei ole myöskään aikaisemmin tutkittu, hän jatkaa.

Sourander on jo ennestään Suomen tieteellisesti tuotteliain lastenpsykiatrian tutkija. Hän on selvittänyt pitkäjänteisellä tutkimustyöllään kansanterveydellisesti merkittävien psykiatristen häiriöiden syntymekanismeja ja kehityskulkuja. Näiden tutkimusten pohjalta hän on ryhmineen ryhtynyt kehittämään digiavusteisia hoito-ohjelmia keskeisiin lastenpsykiatrisiin ongelmiin ja tutkimaan niiden vaikuttavuutta sekä toimivuutta osana perusterveydenhuollon kliinisiä käytäntöjä. Tutkimusprosessien aikana on kehitetty toimintamalleja riskiryhmien tunnistamiseksi neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa. Souranderin tutkimusryhmien Voimaperheet-ohjelmat on kohdennettu kehityksellisesti tärkeisiin siirtymävaiheisiin sikiökauden ja nuoren itsenäistymisen välisenä aikana.

Euroopan tutkimusneuvoston Advanced Grant -rahoitus on Euroopan suurin henkilökohtainen tutkimusrahoitus. Viisivuotinen rahoitus myönnetään asemansa vakiinnuttaneille tutkimusjohtajille, joille on jo kertynyt huomattava määrä saavutuksia tutkijan uralla. – Kyseessä on yksi Euroopan kilpailluimmista rahoituksista, jossa tutkimusidean pitää olla kansainvälistä huippuluokkaa, kertoo tutkimusrahoituksen asiantuntija Maria Maunula Turun yliopistosta.

 

Lisätietoja:

Professori André Sourander
Turun yliopisto, Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus
Puh. 050 365 3447