Andre Sourander puhumassa luentosalin edessä.

Yliopisto ja Varha hakevat vahvempaa vaikuttavuutta uudenlaisella yhteistyöllä

Turun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta ja Varsinais-Suomen hyvinvointialue ovat käynnistäneet uudenlaisen yhteistyön ja vaikuttavuusfoorumin. Ensimmäisessä tapaamisessa tutkimuksen lippulaiva INVESTissä tutkimustaan tekevä lastenpsykiatrian professori Andre Sourander esitteli vaikuttavuutta tutkimustietoon perustuvan Voimaperheet-intervention kautta.

Tapahtumassa keynote-puheenvuoron pitänyt professori Sourander (kuvassa yllä) painotti, miten tutkimuksen vaikuttavuudelle on tärkeää sen implementoiminen eli vieminen käytäntöön.

– Kaikessa, mikä vaikuttaa lapsiin, todellinen vaikuttavuus näkyy yhteiskunnan säästöissä ja palveluiden tehokkuudessa vuosien tai vuosikymmenten päästä, Sourander painotti.

Uutena aloitteena hän esitteli yhteisrahoitteiset tutkimussopimukset hyvinvointialueiden ja yliopiston välillä.

– Käyttämässämme mallissa yhdistyvät hyödyt palvelujärjestelmälle, esimerkiksi mielenterveystietoisuuden lisääntymisen ja riskiryhmässä olevien lasten tunnistamisen sekä hoito-ohjelman toteuttamisen kautta ja tieteelliselle tutkimukselle, muun muassa kohorttien ja tutkimusdatan kautta.

Kaksi henkilöä salin edessä.

Ensimmäisen vaikuttavuustapahtuman avasivat hyvinvointialueen johtaja Tarmo Martikainen ja lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Pekka Hänninen.

Sourander piti puheenvuoron yliopiston ja Varhan ensimmäisessä yhteisessä vaikuttavuustapahtumassa. Tapahtuman alla oli yliopiston ja Varhan yhteisöltä kysytty heidän näkemyksiään vaikuttavuudesta ja sen roolista heidän työssään.  Kyselyyn saaduissa vastauksissa vaikuttavuuteen yhdistettiin yhteiskunnallinen vaikuttavuus, esimerkiksi hoitosuositusten kautta, yhteistyö, resurssien tehokas käyttö, mittaaminen ja asiakkaan/potilaan kokemukset.

– Vaikuttavuus koskee kaikkea toimintaamme, yhteistyöstä laadukkaaseen tutkimukseen ja myös muun muassa opiskelijoihin, lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Pekka Hänninen totesi.

Yhteistyölle luvattiin jatkoa. Johtajaylilääkäri Pirjo Mustonen esitteli jo johtamiskoulutuksen teemoja, joihin kuuluivat muun muassa talous, tuottavuus, yhteistyö ja organisaatiokulttuuri. Toinen alkava toiminta on monitieteiset pyöreät pöydät. Ensimmäisen, toukokuussa 13.5. järjestettävän pyöreän pöydän aiheena tulee olemaan organisaatiokulttuurin yhteys toiminnan vaikuttavuuteen, ja sitä luotsaa tulevaisuudentutkimuksen professori Markku Wilenius. Pyöreiden pöytien toimintaan toivotettiin mukaan kaikki kiinnostuneet monitieteisesti.