Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmät ja TCM-ryhmänhallintamenetelmä on valittu osaksi UNICEFin ja Euroopan komission lasten terveyttä ja hyvinvointia edistävää työkalupakkia. Kokonaisuus kokoaa…
Talousvaikeuksissa elävien lapsiperheiden tueksi kehitetään ensimmäistä näyttöön perustuvaa sosiaalityön toimintamallia Suomessa. Pilottitutkimuksen tulokset osoittavat, että taloudellisen toimintakyvyn vahvistaminen osana sosiaalityötä…
Aiesopimuksen tarkoituksena on vahvistaa Turun yliopiston ja Mongolian välisiä suhteita ja edistää yhteistyötä koulutus-, tutkimus- ja kehitystoiminnassa. Aiesopimus allekirjoitettiin 23.10.2026…
KiVa Koulu -ohjelma on nyt osa UNICEFin ja Euroopan komission terveyden ja elintarviketurvallisuuden pääosaston (DG SANTE) luomaa työkalupakkia, jonka tavoitteena…
Lappeenrantalainen Lappeen koulu on valittu vuoden 2026 KiVa-kouluksi. Tunnustus myönnetään koululle pitkäjänteisestä, suunnitelmallisesta ja näkyvästä kiusaamisen vastaisesta työstä. KiVa Koulu…
Rense Nieuwenhuis työskentelee sosiologian apulaisprofessorina Tukholman yliopiston Swedish Institute for Social Research -tutkimuslaitoksessa (SOFI). Hänen tutkimuksensa keskittyy sosiaalipolitiikkaan, taloudelliseen eriarvoisuuteen…
Sosiaalinen vertailu, kanssaihmisten käytös ja tunteet, turvattomuuden kokemus sekä yhteiskunnan tarjoamat mahdollisuudet kohdata muita ja kuulua yhteisöihin muokkaavat mielenterveyttämme. Strategisen…
Paula Sheppard (Dr) on evoluutioantropologi, jonka monitieteisessä tutkimuksessa yhdistyvät perhedemografia, käyttäytymisekologia ja lasteen hankintaan liittyvä päätöksenteko. Hän työskentelee tällä hetkellä…
INVEST visitors -sarjassa esittelemme INVEST-lippulaivaan saapuneita vierailevia professoreita ja tutkijoita. Tällä kertaa esittelyssä on Jerry A. Jacobs. Jerry A. Jacobs…
Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus järjestää tiistaina 8. syyskuuta seminaarin, jossa professori emerita Carolyn Webster-Stratton kertoo yli 40 vuotta kestäneestä työstään…