Politiikkasuositus kannustaa arjen monimuotoisuuden vahvistamiseen
Suomessa tulisi edistää erilaisten ihmisten kohtaamista arjen ympäristöissä, kuten työpaikoilla, kouluissa ja asuinalueilla, todetaan tutkimuksen lippulaiva INVESTin politiikkasuosituksessa. Taustalla on havainto, että monimuotoiset yhteisöt voivat tukea mahdollisuuksien tasa-arvoa ja ehkäistä koulutuspolkujen eriytymistä.
Suositus perustuu tutkimukseen, jonka mukaan vanhempien työpaikkojen koulutuksellinen monimuotoisuus on yhteydessä lasten koulutusvalintoihin. Erityisesti matalammin koulutettujen vanhempien lapset hyötyvät ympäristöistä, joissa vanhemmat työskentelevät erilaisten, myös korkeasti koulutettujen, ihmisten kanssa. Laajaan rekisteriaineistoon perustuvassa tutkimuksessa seurattiin vuosina 1989–1993 syntyneiden suomalaisten koulutuspolkuja 25-vuotiaaksi asti.
– Tutkimus osoitti, että ei-korkeakoulutettujen perheiden lapsista alle 40 prosenttia opiskelee korkeakoulussa, jos isällä ei ole korkeakoulutettuja kollegoja, mutta jopa 60 prosenttia, jos isän kollegoista puolet on korkeakoulutettuja, erikoistutkija Laura Heiskala kertoo.
Vaikka suomalainen koulutusjärjestelmä pyrkii tasaamaan lähtökohtia, perhetausta vaikuttaa edelleen vahvasti koulutuspolkuihin. Siksi suosituksessa korostetaan, että ratkaisuja on etsittävä myös koulutuksen ulkopuolelta.
– Jos arkemme eriytyy niin, ettemme kohtaa erilaisia ihmisiä, emme myöskään opi ymmärtämään toisiamme. Se ei ole hyvä suunta yhteiskunnan koheesion tai tasa-arvon kannalta, Heiskala sanoo.
Politiikkasuosituksen ydinviesti on selvä: monimuotoiset arkiympäristöt eivät ole vain sosiaalinen ihanne, vaan konkreettinen keino tukea lasten yhdenvertaisia mahdollisuuksia.
