Jaana Juvosen kasvokuva.

Jaana Juvonen: INVEST on kansainvälisesti aivan ainutlaatuinen juttu

–Kun ensimmäisen kerran luin INVESTin tavoitteista niin kieltämättä ajattelin, että onpa tässä nyt haaveiltu. Näin muistelee tieteellisen neuvottelukunnan jäsen professori Jaana Juvonen ensikosketustaan INVESTiin. –Tutustuttuani tarkemmin INVESTin toimintaan olen kuitenkin aivan ällistynyt siitä, mitä kaikkea on jo saatu aikaan lyhyessä ajassa!

Juvonen on psykologian professori ja tehnyt pitkän uran Yhdysvalloissa, jonne hän lähti alun perin vuoden kestäviin tohtoriopintoihin onnistuttuaan saamaan rahoituksen Turun yliopiston kautta.

–Huomasin muutaman kuukauden jälkeen, että tohtoriopiskelu oli aivan toista maata kuin Suomessa siihen aikaan. Suomessa ei silloin, vuonna 1986, ollut tohtorikoulutusohjelmia käyttäytymistieteissä, kasvatustieteissä tai psykologiassa lainkaan. Halusin jatkaa opintoja Yhdysvalloissa ensimmäisen vuoden jälkeenkin ja onnistuin saamaan rahoitusta Suomen Akatemialta ja osan paikallisesti ja sain tehtyä tohtoritutkintoni loppuun siellä.

Valmistumisen jälkeen myös työelämä aukesi Juvoselle Yhdysvalloissa, suurimman osan urastaan hän on ollut UCLA:ssa.

Urallaan Juvonen on tutkinut lasten toverisuhteita, sitä, miksi joitain lapsia kiusataan, torjutaan, ei oteta mukaan ja miksei heillä ole kavereita. Viime aikoina hän on tutkinut sitä, mitä kaikkea hyötyä toverisuhteista on. Esimerkiksi se, että on kaveri eri etnisestä ryhmästä, auttaa lieventämään ennakkoluuloja.

Juvosella on pitkäaikanen työ- ja ystävyyssuhde professori Christina Salmivallin kanssa.
–Muistan, kun joskus ihan KiVan alkuaikoina istuttiin ulkona Hampaan edessä (Turun yliopiston hammaslääketieteen laitos) ja Christina mietti, mitä kaikkea kiusaamisesta tiedetään ja miten sitä voisi soveltaa, kiusaamisen vähentämiseksi, Juvonen muistelee. Salmivallin kautta Juvonen päätyi sitten INVESTin tieteelliseen neuvottelukuntaankin.

Kansainvälinen tieteellinen neuvottelukunta tukee ja arvioi INVESTin tieteellistä suuntaa

Tieteellisen neuvottelukunnan tehtävänä on tukea INVESTin johtajia ja PI:tä tieteelliseen toimintaan liittyvissä kysymyksissä sekä arvioida INVESTin toimintaa ja tieteellistä suuntaa. Neuvottelukuntaan kuuluvat Juvosen lisäksi Professori Fabrizio Bernardi (European University Institute), Professori Anette Fasang (Humboldt-University Berlin) ja apulaisprofessori Eva Serlachius (Karolinska Institutet).

–Minusta on todella hieno juttu, että neuvottelukunta on niin kansainvälinen. Me tuomme hankkeeseen eri näkökulmia, mikä on hirveän tärkeää näin isossa projektissa, Juvonen toteaa.

Kokouksissa nouseekin esille monia mielenkiintoisia pointteja ja palautetta eri näkökulmista.

–Me ollaan kaikki hirmu ihmeissämme ja vaikuttuneita siitä, miten valtavan kunnianhimoinen ja hieno INVEST kokonaisuudessaan on. Eikä ainoastaan tavoitteet vaan mitä jo ollaan saatu aikaiseksi, tieteen soveltaminen käytäntöön ihmisten terveyttä ja hyvää oloa lisäämään on kansainvälisesti aivan ainutlaatuinen juttu, eräänlainen social experiment koko laajuudessaan, Juvonen innostuu.

Lyhyessä ajassa on jo saavutettu paljon

INVESTin tavoitteet ovat todellakin kunnianhimoiset. Hanke haluaa luoda sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävämmän hyvinvointivaltiomallin. Se tapahtuu tunnistamalla tutkimuksen kautta aukkoja nykyisten palvelujen välissä ja kehittämällä erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointia parantavia, tutkimukseen perustuvia interventioita. Puhutaan maanlaajuisista palveluista, joista päätetään monella eri valtion- ja paikallishallinnon tasolla.

–On ihmeellistä, kuinka paljon INVEST on saanut aikaan lyhyessä ajassa, ihan mahtavaa, että kaikki hyppäsivät mukaan! Juvonen huudahtaa viitaten siihen, että INVESTiin tuli mukaan jo olemassa olevia projekteja. Ilman niitä käynnistymiseen olisi mennyt pidempi aika.

INVESTin sisällä on luotu uusia aiheavauksia ja saatu uutta rahoitusta.  – Sen näkee jo, että INVEST ei ole ainoastaan kunnianhimoinen tavoite vaan myös koko ajan saavutetaan rajapyykkejä, Juvonen toteaa.

Juvosen mielestä on myös hienoa, että INVESTissä työskentelee monia kansainvälisiä tutkijoita, jotka tuovat omat tietotaitonsa INVESTin käyttöön.

–Pääsin tutustumaan Christinan tutkimusryhmään, jossa oli monta ulkomaalaista tutkijaa. Monet ovat olleet Suomessa jo useamman vuoden ja huomasin, kuinka jotkut olivat hyvin kotoutuneet Suomeen. Tämähän on juuri sitä aivotuontia, jota Suomen valtio peräänkuuluttaa. Sivutuotteena INVEST kontribuoi vielä tähänkin, Juvonen naurahtaa.

Tutkimuskeskuksen asema takaa jatkuvuuden

Viime kesänä INVESTistä muodostettiin tutkimusyksikkö, joka toimii yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan alla. Enää ei siis kyseessä ole vain hanke, joka päättyy tietyn rahoituskauden loputtua.

Turun yliopisto on Juvosen mielestä hienosti tukenut INVESTin kasvua. – Tämä on Turun yliopistolle hieno kasvun mahdollisuus. Oli yliopiston kannalta fiksua investoida INVESTiin perustamalla uusi tutkimuskeskus, se tuo jatkuvuutta. On myös tärkeää institutionalisoida INVESTin monitieteinen koulutus. Jos yliopiston rakenteita ei yhtään muuteta niin elämä jatkuu lippulaivakauden jälkeen ennallaan. Turun yliopiston on nyt mahdollista olla edelläkävijä, ei ainoastaan monitieteisessä ajattelussa vaan myös tieteen soveltamisessa, Juvonen pohtii.

– Ei muuta kuin valtavasti kehuja koko INVESTin porukalle. Olen aivan vaikuttunut siitä, mitä kaikkea on jo tehty ja miten INVEST on kasvanut lyhyessä ajassa, se on ihan kerta kaikkiaan mahtavaa, kuuluvat Juvosen terveiset haastattelun lopuksi.

Teksti: Mariikka Whiteman