Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus järjestää tiistaina 8. syyskuuta seminaarin, jossa professori emerita Carolyn Webster-Stratton kertoo yli 40 vuotta kestäneestä työstään…
Erikoistutkija Satu Helske selvittää, miten lastenhoidon jakaminen perheissä on muuttunut, kun isille suunnattuja perhevapaita on lisätty Suomessa ja muissa Euroopan…
Terveyden ohella koulutuspolut eriytyvät edelleen perhetaustan ja sukupuolen perusteella. Tämä käy ilmi INVESTin tutkimuksen tilastoista, jotka kuvaavat suomalaisten koulutuspolkuja viime…
Suomalaisten mielenterveydestä johtuvat vuosittaiset sairauspäivärahapäivät ovat kasvaneet noin 1,3 miljoonalla vuosikymmenessä. Lihavien suomalaisten osuus on noin tuplaantunut 2000-luvun aikana. Tämä…
Kiusaamisen vastaisen KiVa Koulu -ohjelman vaikutukset näkyvät vuosienkin päästä koulutusvalinnoissa, tuloissa ja työelämään kiinnittymisessä, osoittaa kansainvälinen taloustieteilijöiden tekemä tutkimus. Ohjelmaan…
Tasa-arvo on suomalaisille tärkeää, osoittaa tutkimuksen lippulaiva INVESTin kattaviin kyselytutkimusaineistoihin perustuva tutkimus. Tulokset kuitenkin osoittavat, että suhtautuminen eriarvoisuuteen on aiempaa…
Laajan satunnaistetun kontrolloidun tutkimuksen jatkoseuranta osoittaa, että lasten ahdistuneisuuden hoitoon kehitetyn Huolet hallintaan -verkkohoito-ohjelman vaikutukset säilyvät pitkään. Ahdistuneisuusoireet vähenivät edelleen…
Suomalainen hyvinvointivaltio on uudistusten edessä. Julkiseen talouteen kohdistuvat paineet edellyttävät vaikeita valintoja, mutta päätösten vaikutukset ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen. Tutkimusten mukaan…
International Society for the Study of Behavioral Development (ISSBD) on myöntänyt professori Claire Garandeaulle ISSBD Fellow -arvonimen tunnustuksena merkittävistä tieteellisistä…
Tutkimuksen lippulaiva INVEST on runsaan seitsemän vuoden aikana selvittänyt, miten hyvinvointivaltion kestävyyttä voidaan ylläpitää ja vahvistaa muuttuvassa maailmassa. SuomiAreenassa peräänkuulutettiin…