Organisaatio
INVEST on eriarvoisuuden, interventioiden ja uuden hyvinvointiyhteiskunnan tutkimuskeskus ja lippulaiva, joka toimii Turun yliopiston lääketieteen ja yhteiskuntatieteiden tiedekuntien alaisuudessa sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Hyvinvointivaltion tutkimus- ja uudistusyksikössä.
INVESTin tieteellisenä johtajana toimii professori Jani Erola (Turun yliopisto), varajohtajana professori Christina Salmivalli (Turun yliopisto) ja hallinnollisena akateemisena johtajana professori Mikko Niemelä (Turun yliopisto). INVESTin toimintaa Turun yliopiston lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksessa johtaa professori André Sourander ja THL:ssä tutkimusprofessori Pasi Moisio.
INVESTin tutkimus perustuu ainutlaatuiseen aineistoon, ja se on järjestetty kuuden temaattisen tutkimusalan ympärille. INVESTissä kiinnitetään erityistä huomiota yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen ja vaikuttavuuteen.
Tutustu INVESTin tutkijoihin ja hankkeisiin.
Toimintaamme rahoittavat Suomen Akatemian lippulaivaohjelma (17,3 M€ vuosina 2019–2026), isäntäorganisaatiot Turun yliopisto ja THL sekä monet muut ulkopuoliset tutkimusrahoittajat, kuten Euroopan tutkimusneuvosto (ERC) ja Yhdysvaltain terveysvirasto (NIH).

Johtoryhmä
INVESTin johtoryhmä koostuu vastuullisista tutkijoista (PI) ja hallintoryhmästä. Johtoryhmä vastaa toiminnan toteuttamisesta INVESTin tavoitteiden ja strategian mukaisesti.
Hallintoryhmään kuuluu tutkimus-, vaikuttavuus- ja tiedonhallinnan ammattilaisia, ja se vastaa yhdessä johtajan kanssa tutkimus- ja vaikutustoimintojen kehittämisestä ja tuesta.
Ohjausryhmä
INVESTillä on Turun yliopiston vararehtorin 1.1.2023- 31.12.2026 saakka nimeämä ohjausryhmä. Ohjausryhmä tukee ja ohjaa INVESTin johtoa tavoitteiden saavuttamisessa.
Ohjausryhmän jäsenet ovat:
Puheenjohtaja
Rehtori Marjo Kaartinen
Turun yliopisto
Vararehtori Piia Seppänen
Turun yliopisto
Osaston johtaja Piia Aarnisalo
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Kansliapäällikkö Veli-Mikko Niemi
Sosiaali- ja terveysministeriö
Hyvinvointialuejohtaja Kirsi Varhila
Satakunnan hyvinvointialue
Ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen
Opetus- ja kulttuuriministeriö
Hallituksen jäsen Matti Rihko
Turun Science Park
Tieteellinen neuvottelukunta
INVESTillä on Turun yliopiston rehtorin määräajaksi 31.12.2022 saakka nimeämä tieteellinen neuvottelukunta. Neuvottelukunta tukee INVESTin johtajia ja vastuullisia tutkijoita tieteelliseen toimintaan liittyvissä kysymyksissä. Tieteellinen neuvottelukunta myös arvioi INVESTin toimintaa, tekee aloitteita ja antaa lausuntoja INVESTin tieteellisestä suunnasta.
Tieteellisen neuvottelukunnan jäsenet ovat:
Professori Fabrizio Bernardi
European University Institute
Professori Anette Fasang
Humboldt-University Berlin
Professori Jaana Juvonen
University of California
Apulaisprofessori Eva Serlachius
Karolinska Institutet